Tykkään ostaa lastenvaatteet, ja omani myös tietysti, mahdollisuuksien mukaan aina kirppikseltä. Tähän on montakin syytä esimerkiksi eettinen ja ekologinen näkökulma sekä se on taloudellisesti järkevää.
Ja se tunne, kun tekee huippu löydön, kuten viime talvena löytämäni kashmirvillakangastakki kolmellakymmenellä eurolla. <3 Lapsille näitä huippulöytäjä on vielä paljon helpompi tehdä. Marimekkoa parilla eurolla ja Vimman lettejä neljäsosa uuden hinnasta löytyy tämän tästä.
Yksi suurin syy kuitenkin kirppistelyyn on se, että ostaessa käytettyä tietää mitä saa. Tietää, että kirppikseltä ostettu vaate ainakin kestää käytössä. Olettaen siis, että vaatteesta näkee, että sitä on käytetty, mutta se on silti hyvän ja laadukkaan oloinen. Jos onnistut löytämään vaatteen, joka näyttää vielä todella hyvältä, mutta sen pesulapusta on tekstit jo kuluneet pois, on kädessäsi Graalin malja.
Minulla on ollut aivan älyttömän huono tuuri uutena ostettujen lastenvaatteiden kanssa. Lähes kaikki Pikku Karhulle uutena ostetut vaatteet ovat olleet todella huonolaatuisia. Ja valitettavasti edes tuttumerkki ei takaa vaatteissa tasalaatua. Hyvänä esimerkkinä nämä kahdet Martinexin Herra Hakkarainen -housut.
Raidalliset housut on kirppisostos ja ties kuinka monella vauvalla päällä olleet sekä pesut kestäneet. Ja nämä vielä joutavat meiltä kiertoon seuraavalle lapsella. Siniset taas olen ostanut uutena. Jo kahden käyttökerran ja pesun jälkeen pinta on todella nukkainen ja vyötärön kuminauha vääntynyt.
Kirppistely siis kunniaan nyt ja aina! Etenkin vauvojen vaatteissa kirppiksiä kaihtavankin kannattaa tutustua valikoimaan. Vaatteet ovat niin vähän aikaa vauvoilla käytössä, että hyväkuntoisia käytettyjä vauvojen vaatteita löytyy helposti.
Ostoskorisi on tyhjä |