Ostettiin Pikku Karhulle juhannukseksi pelastusliivit, sillä kyllähän pojan pitää soutelemaan päästä. Itse en oikein veneilyn päälle ole ikinä ymmärtänyt, en soutu- enkä moottoriversioiden. Mutta tästä soutuveneilystä sain kyllä niin romantisoidun kuvan maalattua silmilleni. Siellä me seilattaisiin pienokaisen kanssa, ihailtaisiin aaltoja ja ihmeteltäisiin lokkeja.
Ei mennyt tälläkään kertaa ihan niin kuin Strömsössä. Jo Pikku Karhulle liivin päälle pukeminen oli yhtä tuskaa meille molemmille. Veneeseen mentäessä oli omat pelastusliivit pakko riisua pois (hyi,hyi äiti!). Niiden kanssa poikaa pidellessä sylissä oltaisiin varmasti molemmat jouduttu vedenvaraan.
Alkuun veneily jännitti pientä eikä siksi ollut yhtään kivaa. Ja kun makuun päästiin, niin paikallaan istuminen oli yhtä kidutusta, kun siinä käsien ulottuvilla oli, ah niin ihanaa vettä!
Ainut ilo veneilyssä oli, kun sai nauttia smoothie-välipalan veneessä. Silloin sentään hymy irtosi. Että maistuvaa sosehetkeä vaan, koska mennään takaisin rantaan?
Positiivista oli se, että imukorkin ansioista eväsretki veneessä ei sentään päättynyt veneen siivoukseen ja pelastusliivin pyykkäykseen.
