Kun meidän vaapero muuttui taaperoksi, häntä puraisi lukutoukka kovaa ja kipeästi. Ollaan koko vauva vuosi koitettu Pikku Karhulle lukea ja katsella kaiken maailman kirjoja yhdessä, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Yhtäkkiä se sitten vain tapahtui, että kirjat vedettiin lelukaapista esiin ja nyt tuntuu, että niitä olisi luettava taukoamatta.
Tänään oli taas niin nätti päivä, että napattiin viltti sekä kassillinen kirjoja mukaan ja suunnattiin ulos. Hetken aikaa jouduttiin miettiä mistä löytyisi sopiva varjoinen nurmiläntti. Meidän pihapiiri olisi muuten tällaisia täydellisiä varjoalueita täynnä, mutta talon seinät on vuorattu sepelillä ja meidän lukuhetki muuttuisi hyvin nopeasti pakkomielteiseksi kivienrouskutushetkeksi (testattu on).
Sopivan paikan löydyttyä nautittiin lämmöstä ja lukemisen ilosta.
Minä taas uskon, että jotain hyvin maagista voi tapahtua, kun lukee hyvässä seurassa. Tämä on sitä arjen onnea parhaimmillaan!
